Opin kirjoittamaan kansakoulun ensimmäisellä luokalla, ja siitä kiitos kuuluu sinnikkäälle opettajalleni Hillevi Suojalehdolle. Koulutiellä kului kaikkiaan 16 vuotta, sitten kouraani lyötiin kielenkääntäjän paperit. Erosimme opinahjoni kanssa sekavissa tunnelmissa, ja helpotus oli varmasti molemminpuolinen.

Alan työt jätin suosiolla lahjakkaammille opiskelutovereilleni ja elätin itseni muun muassa uittohommissa, trukkikuskina ja tutkimusassistenttina. Hukkaan aika ei mennyt, sillä niin kuin Bisquit on sanonut, jos haluaa aarporaajaksi, pitää elää aarporaajan elämä. Minun kohdallani se tarkoitti lukuisia sanavalmiita työkavereita, joiden juttuja kuuntelin tukkilautoilla, tupakansavun mustiksi nokeamissa taukotuvissa ja hieltä haisevissa pukuhuoneissa. Se oli hienoa aikaa.

Kokopäiväiseksi kirjoittajaksi ryhdyin aivan 1980-luvun alussa, kun pääsin Karto-Myynti Oy:hyn rustaamaan runoja onnittelukortteihin ja muistovärssyjä surunvalitteluaderesseihin. Sieltä tie vei mainosmaailmaan, jossa viihdyinkin pitkälti yli 30 vuotta.

Copywriterin työ oli mielenkiintoista mutta kovaa. Kuukausipalkkaa nauttivalta kirjoittajalta odotetaan tuloksia. Tekstiä pitää syntyä tilanteessa kuin tilanteessa. Kun aineistopäivät painavat päälle, inspiraation odotteluun ei ole aikaa. "Räkää nyrkkiin ja kynä savuamaan" on ehkä karkeasti sanottu, mutta kuvaa hyvin mainostoimittajan ammattia.

Vapaaksi kirjailijaksi heittäydyin vuonna 2016. Päätöstä vauhditti puhelu, jossa Otava ilmoitti olevansa kiinnostunut Kuokkavieraat-nimisestä käsikirjoituksestani. Syyskuussa 2026 ilmestyi Zetterman-sarjan yhdeksäs täysimittainen dekkari, joten aivan laiskana vuodet eivät ole kuluneet.

Uuttakin on tulossa. Seuraavan tarinan työnimi on Intiaanitie, ja sen ensimmäisiä käänteitä on jo naputeltu tietokoneen muistiin. Matkaa valmiiseen kirjaan on vielä kosolti, mutta suunta on toivon mukaan oikea…